Yhis eli hikoilun syvin olemus

Pehis, tihis, reisis ja yhis eli hikoilun syvin olemus

Täällä on kuuma, se ei olekaan mitään urbaanilegendaa. Aurinko paistaa puolilta päivin suoraan pään päältä ja on polttavan kuuma. Ensimmäinen meistä poltti itsensä jo ensimmäisenä päivänä reilussa vartissa. Puolen päivän seutuvilla olisikin tällaisen mzungun suotavaa peittää itseään sen verran että ei näyttäisi vartin kuluttua keitetyltä ravulta, mutta jos lämmintä on lähemmäs kolmekymmentä astetta, niin houkutus tehdä päinvastoin on valtava. Hiki valuu ja on tukalaa. Vaikka majapaikasta on keskustaan ehkä kymmenen minuutin matka, niin vettä menee puoli litraa suuntaansa. Varjossa onneksi on siedettävää. Sitten taas kun aurinko laskee, niin holotna tulee ja vauhdilla, lämpö putoaa laakista alle kahdenkymmenen.

Paikalliset eivät muuten harrasta lämpömittareita, joten kaikki lämpötilat ovat arvioita. Kait se on heille niin selviö, että päivällä on kuuma, auringossa vielä kuumempi ja kun tulee pimeä, niin on kylmä.

Täällä on nyt sadekausi, mikä tuli tänään hyvin selväksi. Olimme juuri lähdössä Omosta kotiin kun taivas alkoi näyttää siltä että vettä tulee kohta. Ja kun sitä tulee, niin sitä kans tulee eikä ripistele, minkä myös huomasimme. Ehdimme puoliväliin matkaa kun alkoi sataa. Vettä tuli kaatamalla ja tiet, joista pienemmät ja suurempienkin kävelyyn tarkoitetut pientareet ovat punaista multaa, muuttuivat hetkessä liejuksi jota pitkin liukastelimme.

Taisimme herättää vähän huomiota juostessamme kohti kotia kaatosateessa. Vähän väliä joku huuteli katoksesta että tulkaa tänne suojaan. Kovin pitkäksi aikaa ei suojaan kuitenkaan arvannut jäädä kun ei tiennyt yhtään kuinka pitkään sade jatkuu. Juoksimme sitten kotiin jonkun talvisodan hengen mukaisesti. Majapaikan piha oli muuttunut kuralammikoksi ja sähköt menivät poikki sateen takia.

Elina