Vaikka aiheesta ei ole täällä blogissa kovin paljoa kerrottu, olemme suorittaneet täällä Keniassa ollessamme myös harjotteluja paikallisissa sairaaloissa.
Kakamegan sairaala oli iso sairaala, jossa oli leikkaussalejakin. Osastoilla haisi kamalalle ja poliklinikoilla oli väkeä kuin pipoa. Täällä Sirisiassa sairaala on pienempi. Avopuolella on jokunen klinikka, esim. odottaville äideille ja rokotuksille, vuodeosastoja on viisi: miehet, naiset, lapset, ante-natal ja post-natal. Potilaita on vaihtelevasti. Osastoilla on välillä melkein täyttä, välillä melkeen tyhjää. Avopuolella potilaita on lähinnä maanantaisin viikonlopun jäljiltä ja keskiviikkoisin markkinapäivän takia.
Hoitokäytännöt ovat aika kaukana siitä, mihin on itse tottunut. Kaikkea leimaa se, että on kaikesta pula. Alla listaa omituisuukista.
Mikä aseptiikka? Tyhjiä tippapulloja roikkuu ympäri osastoja ja letku, jonka pää on ollut auki huoneilmalle, voi olla vielä ihan hyvin käyttökelpoinen. Neulat ovat paljaana huoneilmalle ties kuinka kauan ja joskus (hoitajasta riippuen) niitä myös lämitään käsillä. Kesken haavahoitojen voi ihan hyvin käydä hakemassa tavaraa toiselta puolelta sairaalaa hanskat kädessä ja jatkaa sitten samoilla hanskoilla potilaan hoitamista. Joissakin asioissa ollaan ihmeellisen epäjohdonmukaisia, niin kuin ei ymmärrettäisi miksi joitakin asioita tehdään. Esimerkiksi pistettäessä käytetään pirtua ihon puhdistamiseen. Kun annetaan eläviä rokotteita, ei käytetä pirtua (mikä on ihan oikein), mutta ihoa pyyhitään silti kuivalla pumpulilla, että se puhdistuisi.
Haavahoidot. Kaikkien haavojen puhdistamiseen käytetään pumpulia, vaikka siitä jäisikin puolet haavaan. Lisäksi haavasidokset ovat yleensä samanlaisia: Betadinella tai pirtulla kasteltu puuvillataitos teipataan haavan päälle ja vaihdetaan parin päivän välein. Sama hoito siis, oli sitten pintanaarmu tai infektoitunut iso avohaava.
Työajat. Sairaalan henkilökunnan työajat eivät ole vielä selvinneet meille. Töihin he tuntuvat valuvan tipotellen joskus 9 maissa. Kesken päivän käydään työvaatteet päällä kylillä tai kotona syömässä. Siitä, mihin aikaan porukka sieltä lähtee kotiin, ei ole meillä mitään tietoa. Ainakin iltaisin sairaalan henkilökunnan (tai sen miespuoliset jäsenet) voi tavata kapakassa. Jos päivällä ei ole paljon potilaita, niin henkilökunta näyttää lorvailevan ja pyörittelevän peukaloitaan.
Opiskelijat. Täkäläiset opiskelijat ovat kovin oma-aloitteisia ja tuntuu, että he tekevät omin päin melkein mitä vaan. Tällaiselle, joka on tottunut siihen että pitää tietää mitä tekee, ennen kuin tekee ja olla varma että osaa, tämä kulttuuriero on aika sokeeraava. Tuntuu, että meiltäkin odotetaan varmaan samanlaista aktiivisuutta, mutta se on aika vaikeaa kun ei osaa täkäläisiä toimintatapoja eikä ole välttämättä yhtään yhteistä kieltä potilaan kanssa.
Lääkehoito. Ainakin vuodeosastolla kaikki potilaat tuntuvat saavan samoja antibiootteja. Kauhean tarkkoja ei olla siitä, kenelle antibiootteja annetaan. Hoidetaan vaan kliinisen kuvan perusteella eikä edes katsota tulehdusarvoja. Minulla oli jaloissa ihottuma, niin sitä olisivat halunneet hoitaa sairaalalla suonensisäisillä kortisoneilla, suonensisäisillä antihistamiineilla ja suun kautta otettavilla antibiooteilla (siltä varalta että JOS se sittenkin on tulehdus, vaikka oltiin sitä mieltä että allergiaa se on). Yleensä jos ei tiedetä mikä potilasta vaivaa, niin annetaan malarialääkitys. Lääkkeiden antotavat ovat myös moninaiset… Surutta sekoitellaan samaan ruiskuun vähän sitä sun tätä ja annetaan suoraan suoneen. Potilaat monesti haluavat itse pistoksen, eivät ilman sitä usko että olisi hoidettu oikein.
Hoitajan rooli. Tässä maassa on iso lääkäripula, joten hoitajatkin tekevät täällä diagnosointia ja määräävät lääkkeitä. Tuossa Sirisia District Hospitalissa ei esimerkiksi ole yhtään lääkäriä, vaikka siellä daktarin (=lääkäri) vastaanottoa pidetään. Vähän korkeammin koulutetut hoitajat toimivat surutta lääkärinä. Täkäläisten opiskelijoiden mielestä Suomessa on tosi helppoa olla hoitajana kun ei tarvitse kuin tehdä mitä lääkäri käskee. Helppoahan se aina Suomessa onkin se hoitaminen, niin kuin heinän teko.
Omaiset. Kun potilas on vuodeosastolla, niin hoitamassa on yleensä omainen tai pari. Ne ruokkivat potilaita ja käyttävät vessassa ja hoitajat saavat keskittyä ”oikeisiin töihin”.
Maksaminen.Täällä sairaalahoidosta maksaa melkeen kaikki. Alle viisivuotiaiden hoito, HIV-testit ja lääkitys siihen on ilmasta, melkeen kaikki muu maksaa. Potilaiden pitää ostaa ite jopa kanyylit, joiden kautta lääkkeet annetaan. Nyt tuosta Sirisian sairaalasta on melkeen kaikki lääkkeet loppu, niin osastoilla olevat potilaat ostaa itselleen iv-lääkkeitä. Monesti ihmiset jättää tulematta sairaalaan ennenku on ihan pakko, kun ei ole varaa ostaa lääkkeitä eikä maksaa hoidosta. Maksut ei oo mitään meidän mittapuulla suurensuuria (esim. malariatesti 30 senttiä), mutta ihmiset on tosi köyhiä.
torstai 26. marraskuuta 2009
BB-Kenia
Terveisiä täältä Suomen Big Brotherin extreme-lisäosasta. Alla kerron hieman ohjelman tuotantoprosessista.
Kilpailijat ovat hakeneet ohjelmaan jo lähes vuosi sitten. Kovin tiukkaa seulaa ei ole pidetty, koska halukkaita ei ollut pilvin pimein. Esitietoina kilpailijoille kerrottiin, että luvassa olisi unohtumattomat kolme kuukautta Keniassa.
Koska kyseessä on extreme-lisäosa, ovat kilpailijoiden suorittamat tehtävät hard core –luokkaa. Jatkuvana haasteena on eläminen kulttuurissa, joka on täysi vastakohta siitä, mihin kilpailijat ovat tottuneet. Esimerkiksi täysin suomalaisesta poikkeava aikakäsitys, nk. flexible schedule, koettelee jatkuvasti kilpailijoiden hermoja. Kommunikointi vaihtelevasti englantia puhuvien kenialaisten kanssa onnettomalla kiswahilin ja mitättömällä kibukusun taidolla on myös koko kolme kuukautta kestävä haaste.
Aikaa kilpailijat viettävät BB-Keniassa suorittaen opintoihin kuuluvia harjotteluja. Haastavaa sekin on, kun harjoittelujen käytännöt ovat täysin erilaisia kuin mihin kilpailijat ovat tottuneet. Harjoittelussakin suuri osa ajasta menee odotteluun ja vieraskielisten keskustelujen kuunteluun. Erityisen antoisaa haastattelu on, kun harjoittelupaikassa ei ole mitään tarvittavia tarvikkeita, esim. lääkkeitä. Halutessaan kilpailijat ovat voineet suorittaa myös lisätehtävän: seksuaaliterveyskasvatusta englanniksi kenialaisille nuorille. Tehtävää on vaikeutettu opettamalla etukäteen nuorille seksuaaliasiat päin helvettiä.
Vapaa-ajallaan kilpailijat eivät saa laittaa ruokaa, vaan BB-tuotantotiimi on huolella laatinut menut, joita kierrätetään läpi pari kertaa viikossa. Suurta vaihtelua ei ole. Aamupalalla on aina paahtoleipää, munaa, makkaraa, hedelmää ja tomaattia. Muut menut ovat: 1. ranskalaisia, kanaa, coleslaw-salaattia, 2. riisiä, pottumuusia, kanaa/lehmää ja kaalta, 3. chapattia, pottumuussia tai pottukeittoa, lehmää ja kaalta ja 4. pastaa, jauhelihakastiketta ja paistettuja kasviksia. Jälkiruuaksi on lounaalla aina samanlaista hedelmäsalaattia. Päivällisellä on yleensä mangoa tai banaania, joskus popkornia ja välillä lättyjä. Aiemmin kilpailijoiden asuessa Kakamegassa, ruokailuhaaste oli saatu aikaan lisäämällä joka ruokaan tiettyä maustetta, joten kaikki maistui samalta.
Seurattuamme nyt yli kahdeksan viikkoa kilpailijoiden käyttäytymistä ruuan kanssa, olemme huomanneet että jonkunasteista kypsymistä ihan kaikkiin ruokalajeihin on jo havaittavissa. Toisaalta kilpailijat ovat myös osoittaneet ihailtavaa kekseliäisyyttä: aamiaispöytään on ostettu juustoa ja Weetabixeista ja kuumasta maidosta saa aikaan lähes-kaurapuuroa. Kilpailijoiden päivätehtävänä voi hyvinkin olla saada syötyä edes jotakin päivän aikana.
Kilpailijoiden vapaa-ajalla Big Brother ei tarjoa kilpailijoille viikkotehtäviä, joiden kanssa voisi olla mukava puuhastella. Kilpailijoiden pitää itse kehittää itselleen tekemistä täällä Sirisian aktiviteettityhjiössä. Auringon otto, kortin peluu ja kirjojen kierrätys ovat toistaiseksi ainoita suht. järkevän oloisia aktiviteetteja, mihin kilpailijat ovat kyenneet. Yhteyttä ulkomaailmaan saa pitää, mutta se on kallista. Mitään Sauna on nyt lämmin –kuulutuksia ei kuulu kuin korkeintaan unissa. Ilmaisen viinan bileitä ei ole, maksetun lämpimän kaljan bileitä harvakseltaan ja ne tuntee nahoissaan vielä seuraavallakin viikolla.
Koska elämä BB-Keniassa olisi aivan liian helppoa terveenä, on tuotantotiimi lähettänyt kilpailijoiden haasteeksi myös erinäisiä trooppisia sairauksia. Sairaanahan esimerkiksi koti-ikävä kasvaa eksponentiaalisesti ja ripulointi reikävessassa on jokakertainen jännitysnäytelmä, etenkin kun vettä ei tule. Erityisen jännittävää sairastaminen on, kun ei tiedä sairastaako tavallista flunssaa vai jotakin kalvavaa sairautta. BB-Keniassa krapulakin voi olla lavantauti ja pääkipu aivomalaria. Tuotantotiimin ihmiskokeeksi asettamassa Sairastuvassa ei viimeisen kahden viikon aikana ole montaa tervettä päivää (eikä asukasta) nähty.
Asukkaat on jaettu asumaan slummissa ja paratiisissa. Paratiisissa on yleensä juoksevaa vettä (ei tosin lämmintä) ja jopa vessanpöntöt. Viimeisen kahden viikon aikana tuotantotiimi on tosin vaikeuttanut paratiisin asukkaiden elämää lähettämällä vitsaukseksi kenialaisia hoituriopiskelijoita, jotka mm. meluavat, haluavat interact ja käyttävät kaiken veden. Slummissa puolestaan on reikävessa, juoksevaa vettä vain harvoin ja rasittavia naapurin kakaroita. Luonnollisesti Sairastupa on sijoitettu slummiin. Slummi toimii myös kiimaisen koiralauman turvasatamana, koska paratiisin herkkähipiäiset asukkaat ovat jo kypsyneet rakkilauman jokaöiseen tappeluun. Sekä slummia että paratiisia kiusaavat lähes päivittäiset, joskus tuntikausia jatkuvat sähkökatkokset.
Mistään viikkoäänestyksistä ei BB-Keniassa kannata edes haaveilla. Kotiin pääsee vasta joulukuun 22. päivä, vaikka kotiväki kuinka äänestäisi toisin. Paratiisin väki tosin pääsee Sirisian aktiviteettityhjiöstä viikkoa ennen slummin väkeä Kisumun ja Mombasan suurkaupunkien sykkeeseen. Mitään sopeutumispäivää yksinäisyydessä ja psykologeja ei tietenkään ole, kun täältä BB-Keniasta pääsee kotiin.
Kohta yhdeksän viikkoa kestäneen ihmiskokeen tuloksia on jo nähtävissä. Kilpailijat tuntuvat olevan kurkkuaan myöten täynnä Keniaa, flexible schedualia, kylmää vettä ja ikuisia malariatestejä. Lisäksi periaatteessa kaikki kenialaiset ovat vihaihmisten top 1 –listalla. Kilpailijoissa on huomattavissa myös äärimmäisen laiskuuden merkkejä: mielen vieressäkään ei kävisi itse siivota ja limukan hakeminen 200 metrin päästä kyliltä on ylivoimainen suoritus ja jo pelkkä ajatus aktiivisesta auringon ottamisesta saa hien nousemaan pintaan.
Kiitämme tuotantotiimiä siitä, että BB-Kenia todettiin sopimattomaksi katsottavaksi edes aikuisille ja 24/7-kuvan lähettämiseen ei alettu.
Kilpailijat ovat hakeneet ohjelmaan jo lähes vuosi sitten. Kovin tiukkaa seulaa ei ole pidetty, koska halukkaita ei ollut pilvin pimein. Esitietoina kilpailijoille kerrottiin, että luvassa olisi unohtumattomat kolme kuukautta Keniassa.
Koska kyseessä on extreme-lisäosa, ovat kilpailijoiden suorittamat tehtävät hard core –luokkaa. Jatkuvana haasteena on eläminen kulttuurissa, joka on täysi vastakohta siitä, mihin kilpailijat ovat tottuneet. Esimerkiksi täysin suomalaisesta poikkeava aikakäsitys, nk. flexible schedule, koettelee jatkuvasti kilpailijoiden hermoja. Kommunikointi vaihtelevasti englantia puhuvien kenialaisten kanssa onnettomalla kiswahilin ja mitättömällä kibukusun taidolla on myös koko kolme kuukautta kestävä haaste.
Aikaa kilpailijat viettävät BB-Keniassa suorittaen opintoihin kuuluvia harjotteluja. Haastavaa sekin on, kun harjoittelujen käytännöt ovat täysin erilaisia kuin mihin kilpailijat ovat tottuneet. Harjoittelussakin suuri osa ajasta menee odotteluun ja vieraskielisten keskustelujen kuunteluun. Erityisen antoisaa haastattelu on, kun harjoittelupaikassa ei ole mitään tarvittavia tarvikkeita, esim. lääkkeitä. Halutessaan kilpailijat ovat voineet suorittaa myös lisätehtävän: seksuaaliterveyskasvatusta englanniksi kenialaisille nuorille. Tehtävää on vaikeutettu opettamalla etukäteen nuorille seksuaaliasiat päin helvettiä.
Vapaa-ajallaan kilpailijat eivät saa laittaa ruokaa, vaan BB-tuotantotiimi on huolella laatinut menut, joita kierrätetään läpi pari kertaa viikossa. Suurta vaihtelua ei ole. Aamupalalla on aina paahtoleipää, munaa, makkaraa, hedelmää ja tomaattia. Muut menut ovat: 1. ranskalaisia, kanaa, coleslaw-salaattia, 2. riisiä, pottumuusia, kanaa/lehmää ja kaalta, 3. chapattia, pottumuussia tai pottukeittoa, lehmää ja kaalta ja 4. pastaa, jauhelihakastiketta ja paistettuja kasviksia. Jälkiruuaksi on lounaalla aina samanlaista hedelmäsalaattia. Päivällisellä on yleensä mangoa tai banaania, joskus popkornia ja välillä lättyjä. Aiemmin kilpailijoiden asuessa Kakamegassa, ruokailuhaaste oli saatu aikaan lisäämällä joka ruokaan tiettyä maustetta, joten kaikki maistui samalta.
Seurattuamme nyt yli kahdeksan viikkoa kilpailijoiden käyttäytymistä ruuan kanssa, olemme huomanneet että jonkunasteista kypsymistä ihan kaikkiin ruokalajeihin on jo havaittavissa. Toisaalta kilpailijat ovat myös osoittaneet ihailtavaa kekseliäisyyttä: aamiaispöytään on ostettu juustoa ja Weetabixeista ja kuumasta maidosta saa aikaan lähes-kaurapuuroa. Kilpailijoiden päivätehtävänä voi hyvinkin olla saada syötyä edes jotakin päivän aikana.
Kilpailijoiden vapaa-ajalla Big Brother ei tarjoa kilpailijoille viikkotehtäviä, joiden kanssa voisi olla mukava puuhastella. Kilpailijoiden pitää itse kehittää itselleen tekemistä täällä Sirisian aktiviteettityhjiössä. Auringon otto, kortin peluu ja kirjojen kierrätys ovat toistaiseksi ainoita suht. järkevän oloisia aktiviteetteja, mihin kilpailijat ovat kyenneet. Yhteyttä ulkomaailmaan saa pitää, mutta se on kallista. Mitään Sauna on nyt lämmin –kuulutuksia ei kuulu kuin korkeintaan unissa. Ilmaisen viinan bileitä ei ole, maksetun lämpimän kaljan bileitä harvakseltaan ja ne tuntee nahoissaan vielä seuraavallakin viikolla.
Koska elämä BB-Keniassa olisi aivan liian helppoa terveenä, on tuotantotiimi lähettänyt kilpailijoiden haasteeksi myös erinäisiä trooppisia sairauksia. Sairaanahan esimerkiksi koti-ikävä kasvaa eksponentiaalisesti ja ripulointi reikävessassa on jokakertainen jännitysnäytelmä, etenkin kun vettä ei tule. Erityisen jännittävää sairastaminen on, kun ei tiedä sairastaako tavallista flunssaa vai jotakin kalvavaa sairautta. BB-Keniassa krapulakin voi olla lavantauti ja pääkipu aivomalaria. Tuotantotiimin ihmiskokeeksi asettamassa Sairastuvassa ei viimeisen kahden viikon aikana ole montaa tervettä päivää (eikä asukasta) nähty.
Asukkaat on jaettu asumaan slummissa ja paratiisissa. Paratiisissa on yleensä juoksevaa vettä (ei tosin lämmintä) ja jopa vessanpöntöt. Viimeisen kahden viikon aikana tuotantotiimi on tosin vaikeuttanut paratiisin asukkaiden elämää lähettämällä vitsaukseksi kenialaisia hoituriopiskelijoita, jotka mm. meluavat, haluavat interact ja käyttävät kaiken veden. Slummissa puolestaan on reikävessa, juoksevaa vettä vain harvoin ja rasittavia naapurin kakaroita. Luonnollisesti Sairastupa on sijoitettu slummiin. Slummi toimii myös kiimaisen koiralauman turvasatamana, koska paratiisin herkkähipiäiset asukkaat ovat jo kypsyneet rakkilauman jokaöiseen tappeluun. Sekä slummia että paratiisia kiusaavat lähes päivittäiset, joskus tuntikausia jatkuvat sähkökatkokset.
Mistään viikkoäänestyksistä ei BB-Keniassa kannata edes haaveilla. Kotiin pääsee vasta joulukuun 22. päivä, vaikka kotiväki kuinka äänestäisi toisin. Paratiisin väki tosin pääsee Sirisian aktiviteettityhjiöstä viikkoa ennen slummin väkeä Kisumun ja Mombasan suurkaupunkien sykkeeseen. Mitään sopeutumispäivää yksinäisyydessä ja psykologeja ei tietenkään ole, kun täältä BB-Keniasta pääsee kotiin.
Kohta yhdeksän viikkoa kestäneen ihmiskokeen tuloksia on jo nähtävissä. Kilpailijat tuntuvat olevan kurkkuaan myöten täynnä Keniaa, flexible schedualia, kylmää vettä ja ikuisia malariatestejä. Lisäksi periaatteessa kaikki kenialaiset ovat vihaihmisten top 1 –listalla. Kilpailijoissa on huomattavissa myös äärimmäisen laiskuuden merkkejä: mielen vieressäkään ei kävisi itse siivota ja limukan hakeminen 200 metrin päästä kyliltä on ylivoimainen suoritus ja jo pelkkä ajatus aktiivisesta auringon ottamisesta saa hien nousemaan pintaan.
Kiitämme tuotantotiimiä siitä, että BB-Kenia todettiin sopimattomaksi katsottavaksi edes aikuisille ja 24/7-kuvan lähettämiseen ei alettu.
”Miten siellä voi ees asua?” eli ennakkoluuloja Suomesta
Meihin mzunguihin ja Suomeen kohdistuu täällä monenlaisia ennakkoluuloja. Ihmiset tuntuvat ajattelevan aina valkoisen nähdessään, että meillä on rahaa niin ettei paskalle taivu ja että mielellään jaellaan sitä ympäriinsä. Aina on joku kärttämässä rannekelloa tai lentolippuja Suomeen tai ihan suoraan rahaa. Tottahan se on, että Suomessa ei niin köyhiä ihmisiä edes ole niin kuin täällä on monet. Silti iän ikuinen kerjääminen rasittaa. On vaikea suhtautua ihmisiin avoimesti, kun ensimmäisenä mietityttää vaan, että mitähän tuo musta haluaa. Ja yleensähän ne jotakin haluaa.
Suomi on tehnyt tällä alueella paljon kehitysyhteistyötä ja esim. tuo Sirisian sairaala on suomalaisten rakennuttama. Suomi tuntuu olevan täällä ihmisille joku kylmä maa jossakin maailman laidalla. Etenkin se kylmyys tuntuu olevan sellainen, minkä kaikki tietää. Meiltä on kysytty muun muassa että mitä tekemistä siellä on kun pitää olla aina sisällä kun on niin kylmä, miten siellä tarkenee ja miten tietää milloin pitää herätä, jos talvella on pimeä. Lisäksi kaikki mahdollinen tuntuu johtuvan siitä kun Suomessa on niin kylmä. Esimerkiksi pneumonia ja Alzheimerin tauti on Suomessa muka yleisiä siksi kun siellä on niin kylmä. Myös HIViä on Suomessa vähän ilmaston takia: täällä lämpimissä maissa hormonit käyttäytyy eri tavalla ja siksi ihmiset harjoittaa paljon aktiviteetteja, joissa HIV leviää.
Ihmetystä herättää myös se, että miten Suomessa voi olla nainen presidenttinä, miten niin monet suomalaiset naiset on töissä, miten minun äiti voi olla onnellinen vaikka hänellä on pelkkiä tyttäriä eikä yhtään poikaa ja miten meillä homoseksuaalit saa elää niin vapaasti (verrattuna tähän). Kummallista on myös se, että suomalaiset ei käy joka sunnuntai kirkossa eikä rukoile yhdessä esimerkiksi työpäivän alussa. Tämä kertonee jotakin siitä, miten suuri ero on suomalaisen ja kenialaisen kulttuurin välillä. Ja että miksi kenialaiset miehet ei jostakin syystä jaksa kiinnostaa.
Suomi on tehnyt tällä alueella paljon kehitysyhteistyötä ja esim. tuo Sirisian sairaala on suomalaisten rakennuttama. Suomi tuntuu olevan täällä ihmisille joku kylmä maa jossakin maailman laidalla. Etenkin se kylmyys tuntuu olevan sellainen, minkä kaikki tietää. Meiltä on kysytty muun muassa että mitä tekemistä siellä on kun pitää olla aina sisällä kun on niin kylmä, miten siellä tarkenee ja miten tietää milloin pitää herätä, jos talvella on pimeä. Lisäksi kaikki mahdollinen tuntuu johtuvan siitä kun Suomessa on niin kylmä. Esimerkiksi pneumonia ja Alzheimerin tauti on Suomessa muka yleisiä siksi kun siellä on niin kylmä. Myös HIViä on Suomessa vähän ilmaston takia: täällä lämpimissä maissa hormonit käyttäytyy eri tavalla ja siksi ihmiset harjoittaa paljon aktiviteetteja, joissa HIV leviää.
Ihmetystä herättää myös se, että miten Suomessa voi olla nainen presidenttinä, miten niin monet suomalaiset naiset on töissä, miten minun äiti voi olla onnellinen vaikka hänellä on pelkkiä tyttäriä eikä yhtään poikaa ja miten meillä homoseksuaalit saa elää niin vapaasti (verrattuna tähän). Kummallista on myös se, että suomalaiset ei käy joka sunnuntai kirkossa eikä rukoile yhdessä esimerkiksi työpäivän alussa. Tämä kertonee jotakin siitä, miten suuri ero on suomalaisen ja kenialaisen kulttuurin välillä. Ja että miksi kenialaiset miehet ei jostakin syystä jaksa kiinnostaa.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Seksivalistusta
”Tärkeintä on pidättäytyä seksistä ennen avioliittoa!”
Ollaan pidetty nyt parina päivänä terveyskasvatusta Yabeko Primary Schoolissa 6-8 –luokkalaisille. Ne on suunnilleen 12-15 vuotiaita. Aiheina meillä on yleiset sairaudet Keniassa (miten ne leviää ja miten ehkäistä), sukupuolitaudit, HIV/AIDS, teiniraskauteen liittyvät riskit ja omin luvin samalla vähän seksuaalikäyttäytymistä. Lähes samanlaista asiaa opetetaan myös Karibuni Girls Secondary Schoolissa 15-17-vuotiaille tytöille.
Kaikesta huomaa, että nuoret on kiinnostuneita seksiin liittyvistä asioista niinku nuoret yleensäki. Kuitenki tiedot ja käsitys esimerkiksi seksitaudeista ei oo ehkä samaa luokkaa kuin nuorilla Suomessa. Ymmärtäähän tuon, kun täällä opetetaan, niin perheissä kuin koulussakin, että tärkeimmät keinot ehkäistä sukupuolitautien leviämistä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen kumppanille. Nämä myös oppilaat itse ilmottaa tärkeimmiksi keinoiksi. Kondomin saa vastaukseksi vasta vähän johdattelemalla ja kaivelemalla. Kaiken huipuksi opettajat ja vanhemmat vissiin tosissaan uskoo, että kaikki nuoret tosissaan pidättäytyy seksistä siihen asti ku on naimisissa ja käyny koulut loppuun. Jostaki kumman syystä kuitenki vuosittain lähes 10 000 tyttöä Keniassa keskeyttää koulun siksi ku tulee raskaaksi. Ja raskaana olevien äitien tarkastuksissa 17-vuotias äiti ei todellakaan ole mikään harvinaisuus.
Tehdäänpä vähän vertailua kenialaisen ja meidän pitämän seksivalistuksen välillä.
Kenialainen: Opetetaan oppilaille että tärkeintä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen. Kondomeissa on reikiä (tämän sano yks oppilas meille faktana, opettaja oli kuulemma kertonu), raskaaksi voi tulla jos istuu lakanalla, johon poika on ejakuloinu (tämänki oli opettaja kertonu) ja jos kosket haavaisilla käsillä sukupuolielimiä, joissa on sukupuolitauti, saat käsiisi sen sukupuolitaudin. Mainitsinko, että tärkeintä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen? Tärkein opetusmenetelmä on toisto ja toisto ja yhdessä lausuminen. Samoja asioita toistellaan kerrasta toiseen ja opetellaan ulkoa (esimerkkinä vaikka se, että oppilaat tietää, mitkä on kuukautiset, mutta ei ymmärrä miksi naisilla on sellaset… että miksi ne tulee). Tuntuu että niinkään tärkeää ei oo ymmärtää miksi joku asia on niinku on. Monesti opettaja alottaa lauseen ja oppilaat täydentää sen. ”Tärkein tapa suojautua sukupuolitaudeilta on….” ”Pidättäytyä seksistä!”
Ai niin, kortsu voi mennä mahaan (tosi ku vesi) ja jos harrastelee liikaa seksiä sperma voi loppua (opettaja ei laskenut leikkiä). ”Joten mitä teet….? ” ”Pidättäydy seksistä!”
Suomalainen: Kannustetaan oppilaita kysymään, mikäli eivät ymmärrä jotaki. Lisäksi kysellään oppilailta kysymyksiä opetuksen sisällöstä. Työkaluina on puinen tekopenis ja vino pino vanhentuneita kortsuja, joilla demonstroidaan kondomin käyttöä (myös oppilaat saa harjotella). Tyttökoululla on mukana myös jälkiehkäsypillereitä, joita esitellään. Painotetaan, että tärkeintä on suojautua kondomin avulla sukupuolitaudeilta ja että seksiä voi harrastaa kun tuntee olevansa valmis siihen ja on oikea kumppani.
Karibunin koululla myös jaamme kortsuja, vaikkakin niitä hakiessamme paikallinen (mies) sh kyseenalaistikin meidän oppimme (eikö ne tytöt oo oppinu mitään ku haluavat kortsuja? … joo siksihän ne niitä haluaaki) ja pitääkin kortsujen jakamista rohkaisuna seksiin. Onneksi vastaava sh on viisaampi.
Mainittakoon vielä, että puhuttiin myös siitä, miten homoseksuaalisuus on luonnollista eikä siinä oo mitään väärää. Maan lehdistössä on ollu kova kalabaliikki, kun kaks kenialaista miestä on menny keskenään naimisiin Englannissa. Miesten sukulaiset on eristetty kylissään tämän asian takia. Joku piispa oli sanonu, että miehet alkaa homoiksi siksi, ku naiset on epäonnistuneita olemaan naisia. Homous on täällä laitonta, siitä voi joutua vankilaan. Tähän pakko lisätä yhden paikallisen sairaanhoitajaopiskelijan lausuma viisaus: Miksi homot menee naimisiin? Heterothan menee naimisiin hankkiakseen lapsia, homot siis eivät täytä tätä tehtävää, ovat täten TURHIA.
ps. olemme huomanneet täällä että antamamme terveyskasvatus on aikalailla hukkaan heitettyä seuraavista syistä
a) oppilaat kertoivat meille, että jos he menevät hakemaan tk:sta kortsuja (kaupasta niitä ei saa) niin siitä ilmoitetaan koululle… WTF!!!
b) Koulussa opettajat opettavat kaiken maailman roskaa faktana
c) Meidän antamaa oikeeta faktaa ei oteta totena
Ollaan pidetty nyt parina päivänä terveyskasvatusta Yabeko Primary Schoolissa 6-8 –luokkalaisille. Ne on suunnilleen 12-15 vuotiaita. Aiheina meillä on yleiset sairaudet Keniassa (miten ne leviää ja miten ehkäistä), sukupuolitaudit, HIV/AIDS, teiniraskauteen liittyvät riskit ja omin luvin samalla vähän seksuaalikäyttäytymistä. Lähes samanlaista asiaa opetetaan myös Karibuni Girls Secondary Schoolissa 15-17-vuotiaille tytöille.
Kaikesta huomaa, että nuoret on kiinnostuneita seksiin liittyvistä asioista niinku nuoret yleensäki. Kuitenki tiedot ja käsitys esimerkiksi seksitaudeista ei oo ehkä samaa luokkaa kuin nuorilla Suomessa. Ymmärtäähän tuon, kun täällä opetetaan, niin perheissä kuin koulussakin, että tärkeimmät keinot ehkäistä sukupuolitautien leviämistä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen kumppanille. Nämä myös oppilaat itse ilmottaa tärkeimmiksi keinoiksi. Kondomin saa vastaukseksi vasta vähän johdattelemalla ja kaivelemalla. Kaiken huipuksi opettajat ja vanhemmat vissiin tosissaan uskoo, että kaikki nuoret tosissaan pidättäytyy seksistä siihen asti ku on naimisissa ja käyny koulut loppuun. Jostaki kumman syystä kuitenki vuosittain lähes 10 000 tyttöä Keniassa keskeyttää koulun siksi ku tulee raskaaksi. Ja raskaana olevien äitien tarkastuksissa 17-vuotias äiti ei todellakaan ole mikään harvinaisuus.
Tehdäänpä vähän vertailua kenialaisen ja meidän pitämän seksivalistuksen välillä.
Kenialainen: Opetetaan oppilaille että tärkeintä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen. Kondomeissa on reikiä (tämän sano yks oppilas meille faktana, opettaja oli kuulemma kertonu), raskaaksi voi tulla jos istuu lakanalla, johon poika on ejakuloinu (tämänki oli opettaja kertonu) ja jos kosket haavaisilla käsillä sukupuolielimiä, joissa on sukupuolitauti, saat käsiisi sen sukupuolitaudin. Mainitsinko, että tärkeintä on pidättäytyä seksistä ja olla uskollinen? Tärkein opetusmenetelmä on toisto ja toisto ja yhdessä lausuminen. Samoja asioita toistellaan kerrasta toiseen ja opetellaan ulkoa (esimerkkinä vaikka se, että oppilaat tietää, mitkä on kuukautiset, mutta ei ymmärrä miksi naisilla on sellaset… että miksi ne tulee). Tuntuu että niinkään tärkeää ei oo ymmärtää miksi joku asia on niinku on. Monesti opettaja alottaa lauseen ja oppilaat täydentää sen. ”Tärkein tapa suojautua sukupuolitaudeilta on….” ”Pidättäytyä seksistä!”
Ai niin, kortsu voi mennä mahaan (tosi ku vesi) ja jos harrastelee liikaa seksiä sperma voi loppua (opettaja ei laskenut leikkiä). ”Joten mitä teet….? ” ”Pidättäydy seksistä!”
Suomalainen: Kannustetaan oppilaita kysymään, mikäli eivät ymmärrä jotaki. Lisäksi kysellään oppilailta kysymyksiä opetuksen sisällöstä. Työkaluina on puinen tekopenis ja vino pino vanhentuneita kortsuja, joilla demonstroidaan kondomin käyttöä (myös oppilaat saa harjotella). Tyttökoululla on mukana myös jälkiehkäsypillereitä, joita esitellään. Painotetaan, että tärkeintä on suojautua kondomin avulla sukupuolitaudeilta ja että seksiä voi harrastaa kun tuntee olevansa valmis siihen ja on oikea kumppani.
Karibunin koululla myös jaamme kortsuja, vaikkakin niitä hakiessamme paikallinen (mies) sh kyseenalaistikin meidän oppimme (eikö ne tytöt oo oppinu mitään ku haluavat kortsuja? … joo siksihän ne niitä haluaaki) ja pitääkin kortsujen jakamista rohkaisuna seksiin. Onneksi vastaava sh on viisaampi.
Mainittakoon vielä, että puhuttiin myös siitä, miten homoseksuaalisuus on luonnollista eikä siinä oo mitään väärää. Maan lehdistössä on ollu kova kalabaliikki, kun kaks kenialaista miestä on menny keskenään naimisiin Englannissa. Miesten sukulaiset on eristetty kylissään tämän asian takia. Joku piispa oli sanonu, että miehet alkaa homoiksi siksi, ku naiset on epäonnistuneita olemaan naisia. Homous on täällä laitonta, siitä voi joutua vankilaan. Tähän pakko lisätä yhden paikallisen sairaanhoitajaopiskelijan lausuma viisaus: Miksi homot menee naimisiin? Heterothan menee naimisiin hankkiakseen lapsia, homot siis eivät täytä tätä tehtävää, ovat täten TURHIA.
ps. olemme huomanneet täällä että antamamme terveyskasvatus on aikalailla hukkaan heitettyä seuraavista syistä
a) oppilaat kertoivat meille, että jos he menevät hakemaan tk:sta kortsuja (kaupasta niitä ei saa) niin siitä ilmoitetaan koululle… WTF!!!
b) Koulussa opettajat opettavat kaiken maailman roskaa faktana
c) Meidän antamaa oikeeta faktaa ei oteta totena
torstai 5. marraskuuta 2009
Laulellen safarilla
Teemalaulu (sävel autolaulun mukaan (tunnistatte kyllä))
Autolla ajetaan holtittomasti,
että kaatuisi mzungu-lasti.
Kuoppasta tietä, kuoppasta tietä
möykkyjä on matkan varrella.
Pois kaikki mahollinen alta,
tie näyttää olemattomalta.
Mittari näyttää kaheksaakymppiä,
jarrut on epäkunnossa!
Kaasu on painettu pohjaan asti
ohitan kaikki mahottomasti.
Kauhia kiire, kauhia kiire,
joku voi mennä ohitte!
Pois liikennesäännöt päästä.
Kuski räpeltää samalla kännykkää.
Tankki näyttää aina tyhjää,
turvavyöt on epäkunnossa.
Viikonloppu vietettiin safarilla Masai Maran luonnonpuistossa. Tapojemme vastaisesti etenemme kronologisessa järjestyksessä (tilapäinen mielenhäiriö, lääkitys hakusessa) ja kerromme jopa mitä olemme tehneet (ei tule toistumaan).
Matkalle lähdettiin perjantaiaamuna Kisumusta, jonne oli matkattu jo torstaina (yövyttiin St Annassa, ensimmäistä yötä reissuun lähdön jälkeen yhden hengen huoneissa). Jakauduimme kahteen maan yleisimpään autoon, Toyota Hiaceen. Meille kävi tietenkin hyvä tuuri, ja saimme kahdesta kuskista raivopäisemmän. Mies ajoi kuin hullu koko matkan ja Hiace-parka natisi liitoksistaan. Pelotti niin paljon että laulettiin loppumatka kurkku suorana Maamme-laulusta Aikuiseen naiseen ja volume-taso nousi sitä mukaa mitä enemmän pelotti. Matka kesti kuutisen tuntia ja sen aikana maisemat vaihtuivat vehreästä länsikenian maastosta karuun ja kuivaan sisämaan tasankoon. Reissun päällä allekirjoittanut ehti lukita itsensä huoltoaseman vessaan mutta tiirikoi sieltä itsensä ulos Fiskarsin kynsisaksien avulla. Taas kannatti satsata suomalaiseen designiin.
Majoituksena oli ”telttamajoitus”. Telttaa oli sen verran että seiniksi, niissä oli oikeat sängyt ja suihkut joista tuli kuumaa vettä. Onneksi päästiin sentään kahden hengen telttoihin, ei enää toista yötä olisi osannut yksin nukkua.
Illalla käytiin vielä puistossa ajelulla, saman raivopäisen kuskin kanssa. Hiacesta on pakko sanoa sen verran, että yllätyimme molemmat sen maasto-ominaisuuksista. Syvän ojan yli voi ajaa ihan hyvin tällä monikäyttöpakettiautolla, samoin tieltä voi poiketa milloin tahansa. Näimme illalla jo leijonia juhla-aterialla, antilooppeja, kirahveja, gepardeja ja sarvikuonoja, joita on kuulemma tosi hankala nähdä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, erityisesti silloin kun eksyttiin pimeän tultua. Ajeltiin ympäri puistoa siis pimeällä eikä kuskilla ollut vissiin mitään tietoa missä ollaan. Myös toinen auto meni hukkaan, meiltä ja itseltään.
Lauantaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen ajelemaan puistoon. Taas näkyi eläintä jos jonkunlaista: kirahveja, norsuja, leijonia, lisää antilooppeja, puhveleita, krokotiileja, virtahepoja ja kaikenlaista möngertäjää. Koko päivän auto temppuili. Siinä vaiheessa kun kaksi leijonaa makasi viiden metrin päässä ja auto ei startannut, jätti sydän jo pari lyöntiä välissä ja toisen auton väki jo hyvästeli meidät mielessään. Lauantaina kuski oli parantanut tapansa ja toimi tosi ammatillisesti ja opasmaisesti eikä ajanut kuin reikäpää koko päivää.
Puistosta on pakko sanoa vielä se, että väkeä siellä oli kuin pipoa. Hiaceja ja jeeppejä ja safarikuormureita huristeli maastossa pitkin poikin ja monesti samoja eläimiä oli kuvaamassa kymmenen autollista väkeä. Jos jossakin on tuntenut itsensä toden teolla turistiksi, niin siinä kun samaa leijonaa tuijottaa viisikymmentä muuta ihmistä kameran linssien läpi. Turistimeno oli myös paikallisilla masailla. Yrittivät myydä meille käyntiä masai-kylässä, hinta 1000 shillinkiä (10e) per pää ja tanssia meille 500 shillingillä (5e) per katsoja. Päätimme, että korvaamme masai-meiningit perinteisellä bukusu-menolla Sirisiassa.
Sunnuntaina käytiin ennen lähtöä vielä ajelemassa puistossa. Meidän autosta hajosi toinen takarengas melkein kättelyssä ja tilalle vaihdettiin vararengas, joka olikin tyhjä. Matkaa jatkettiin kaikki sulloutuneina toiseen autoon. Ennen kotiinlähtöä oli meidän auto kuitenkin korjattu eikä koko kotimatkaa tarvinut taittaa kuin sillit purkissa. Mitä nyt karjapuskuri oli tippunut autosta pois renkaankorjausreissulla.
Kotimatkalla kuski kunnostautui taas ja kyyti oli sitä luokkaa että piti muutamassa ohituksessa vähän laulaa pelkoja vähemmäksi. Tällä kertaa toisen auton toinen eturengas oli huonossa kunnossa ja sitä piti pysähtyä välillä täyttelemään. Tällä välin toisaalla oli Mama Leenalla ollut ongelmia meidän ”oman” vuokra-auton kanssa. Kisumusta, minne safarifirman kuskit meidät jätti, jatkettiin matkaa siis taas aivan erillä autolla (Hiace sentään sekin) Sirisiaan. Aikataulu meni aika tiukoille, koska kotiin piti ehtiä ennen pimeää. Täällä ei kannata pimeällä ajaa koska autoja pysäytetään ja ryöstetään, varsinkin jos kyydissä on yksitoista mzungua.
Vaikka autojen ja teiden kanssa oli ongelmia, niin kuin täällä aina, oli safari silti uskomaton kokemus. On mieletöntä nähdä elävänä muutaman metrin päässä eläimiä, joita on nähnyt vain luontodokumenteissa.
Terveisin tyttäret
Autolla ajetaan holtittomasti,
että kaatuisi mzungu-lasti.
Kuoppasta tietä, kuoppasta tietä
möykkyjä on matkan varrella.
Pois kaikki mahollinen alta,
tie näyttää olemattomalta.
Mittari näyttää kaheksaakymppiä,
jarrut on epäkunnossa!
Kaasu on painettu pohjaan asti
ohitan kaikki mahottomasti.
Kauhia kiire, kauhia kiire,
joku voi mennä ohitte!
Pois liikennesäännöt päästä.
Kuski räpeltää samalla kännykkää.
Tankki näyttää aina tyhjää,
turvavyöt on epäkunnossa.
Viikonloppu vietettiin safarilla Masai Maran luonnonpuistossa. Tapojemme vastaisesti etenemme kronologisessa järjestyksessä (tilapäinen mielenhäiriö, lääkitys hakusessa) ja kerromme jopa mitä olemme tehneet (ei tule toistumaan).
Matkalle lähdettiin perjantaiaamuna Kisumusta, jonne oli matkattu jo torstaina (yövyttiin St Annassa, ensimmäistä yötä reissuun lähdön jälkeen yhden hengen huoneissa). Jakauduimme kahteen maan yleisimpään autoon, Toyota Hiaceen. Meille kävi tietenkin hyvä tuuri, ja saimme kahdesta kuskista raivopäisemmän. Mies ajoi kuin hullu koko matkan ja Hiace-parka natisi liitoksistaan. Pelotti niin paljon että laulettiin loppumatka kurkku suorana Maamme-laulusta Aikuiseen naiseen ja volume-taso nousi sitä mukaa mitä enemmän pelotti. Matka kesti kuutisen tuntia ja sen aikana maisemat vaihtuivat vehreästä länsikenian maastosta karuun ja kuivaan sisämaan tasankoon. Reissun päällä allekirjoittanut ehti lukita itsensä huoltoaseman vessaan mutta tiirikoi sieltä itsensä ulos Fiskarsin kynsisaksien avulla. Taas kannatti satsata suomalaiseen designiin.
Majoituksena oli ”telttamajoitus”. Telttaa oli sen verran että seiniksi, niissä oli oikeat sängyt ja suihkut joista tuli kuumaa vettä. Onneksi päästiin sentään kahden hengen telttoihin, ei enää toista yötä olisi osannut yksin nukkua.
Illalla käytiin vielä puistossa ajelulla, saman raivopäisen kuskin kanssa. Hiacesta on pakko sanoa sen verran, että yllätyimme molemmat sen maasto-ominaisuuksista. Syvän ojan yli voi ajaa ihan hyvin tällä monikäyttöpakettiautolla, samoin tieltä voi poiketa milloin tahansa. Näimme illalla jo leijonia juhla-aterialla, antilooppeja, kirahveja, gepardeja ja sarvikuonoja, joita on kuulemma tosi hankala nähdä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, erityisesti silloin kun eksyttiin pimeän tultua. Ajeltiin ympäri puistoa siis pimeällä eikä kuskilla ollut vissiin mitään tietoa missä ollaan. Myös toinen auto meni hukkaan, meiltä ja itseltään.
Lauantaina lähdettiin heti aamupalan jälkeen ajelemaan puistoon. Taas näkyi eläintä jos jonkunlaista: kirahveja, norsuja, leijonia, lisää antilooppeja, puhveleita, krokotiileja, virtahepoja ja kaikenlaista möngertäjää. Koko päivän auto temppuili. Siinä vaiheessa kun kaksi leijonaa makasi viiden metrin päässä ja auto ei startannut, jätti sydän jo pari lyöntiä välissä ja toisen auton väki jo hyvästeli meidät mielessään. Lauantaina kuski oli parantanut tapansa ja toimi tosi ammatillisesti ja opasmaisesti eikä ajanut kuin reikäpää koko päivää.
Puistosta on pakko sanoa vielä se, että väkeä siellä oli kuin pipoa. Hiaceja ja jeeppejä ja safarikuormureita huristeli maastossa pitkin poikin ja monesti samoja eläimiä oli kuvaamassa kymmenen autollista väkeä. Jos jossakin on tuntenut itsensä toden teolla turistiksi, niin siinä kun samaa leijonaa tuijottaa viisikymmentä muuta ihmistä kameran linssien läpi. Turistimeno oli myös paikallisilla masailla. Yrittivät myydä meille käyntiä masai-kylässä, hinta 1000 shillinkiä (10e) per pää ja tanssia meille 500 shillingillä (5e) per katsoja. Päätimme, että korvaamme masai-meiningit perinteisellä bukusu-menolla Sirisiassa.
Sunnuntaina käytiin ennen lähtöä vielä ajelemassa puistossa. Meidän autosta hajosi toinen takarengas melkein kättelyssä ja tilalle vaihdettiin vararengas, joka olikin tyhjä. Matkaa jatkettiin kaikki sulloutuneina toiseen autoon. Ennen kotiinlähtöä oli meidän auto kuitenkin korjattu eikä koko kotimatkaa tarvinut taittaa kuin sillit purkissa. Mitä nyt karjapuskuri oli tippunut autosta pois renkaankorjausreissulla.
Kotimatkalla kuski kunnostautui taas ja kyyti oli sitä luokkaa että piti muutamassa ohituksessa vähän laulaa pelkoja vähemmäksi. Tällä kertaa toisen auton toinen eturengas oli huonossa kunnossa ja sitä piti pysähtyä välillä täyttelemään. Tällä välin toisaalla oli Mama Leenalla ollut ongelmia meidän ”oman” vuokra-auton kanssa. Kisumusta, minne safarifirman kuskit meidät jätti, jatkettiin matkaa siis taas aivan erillä autolla (Hiace sentään sekin) Sirisiaan. Aikataulu meni aika tiukoille, koska kotiin piti ehtiä ennen pimeää. Täällä ei kannata pimeällä ajaa koska autoja pysäytetään ja ryöstetään, varsinkin jos kyydissä on yksitoista mzungua.
Vaikka autojen ja teiden kanssa oli ongelmia, niin kuin täällä aina, oli safari silti uskomaton kokemus. On mieletöntä nähdä elävänä muutaman metrin päässä eläimiä, joita on nähnyt vain luontodokumenteissa.
Terveisin tyttäret
Ryhmädynamiikkaa
Kun ollaan yhdentoista hengen porukalla 24 / 7 ja matkustellaan yhdessä, tulevat eräät ryhmädynamiikan ilmiöt esiin.
1.Hermo menee. Monesti päivässä ja kaikkeen mahdolliseen, etenkin kanssaeläjiin. Ainakin minulla. Yleensä riittää, että vasemman takajalan asento on toisella vääränlainen. Kun sitä väärää asentoa katselee viikkokausia, alkaa kilahdella. Onneksi tilanne yleensä laantuu sillä, että saa mennä omaan sänkyyn yksin makaamaan tai lähteä yksin kävelylle.
2.Solidaarisuus loistaa. Jos joku ostaa Bungomasta juustoa, saavat sitä kaikki syödä. Jos joku taas on lähdössä kylille, voi tämä samalla hakea postista muiden kirjeet ja ostaa puheaikaa luontoarpoina muutamalle muullekin suomalaiselle. Lähes kaikki on yhteistä.
3.Valittamisen syvin olemus. Matatun rytyyttäessä soratiellä on aikaa miettiä valittamisen syvintä olemusta. Asioista, joille ei voi mitään (esim. tiet on huonoja, ruoka on erilaista kuin Suomessa, sataa, aurinko paistaa), on turha valittaa. Taas asioista, joille voi tehdä jotakin (kuski ajaa kuin hullu, palelee, ei oo tekemistä), kannattaa tehdä jotakin sen sijaan että kuluttaisi aikaa ja energiaa valittamiseen. Valittamalla saa aikaan negatiivisen ilmapiirin ryhmässä ja se on omiaan kohdan yksi tapahtuman edesauttamiseen.
Terveisin positiivisuuden lähettiläs Elina
1.Hermo menee. Monesti päivässä ja kaikkeen mahdolliseen, etenkin kanssaeläjiin. Ainakin minulla. Yleensä riittää, että vasemman takajalan asento on toisella vääränlainen. Kun sitä väärää asentoa katselee viikkokausia, alkaa kilahdella. Onneksi tilanne yleensä laantuu sillä, että saa mennä omaan sänkyyn yksin makaamaan tai lähteä yksin kävelylle.
2.Solidaarisuus loistaa. Jos joku ostaa Bungomasta juustoa, saavat sitä kaikki syödä. Jos joku taas on lähdössä kylille, voi tämä samalla hakea postista muiden kirjeet ja ostaa puheaikaa luontoarpoina muutamalle muullekin suomalaiselle. Lähes kaikki on yhteistä.
3.Valittamisen syvin olemus. Matatun rytyyttäessä soratiellä on aikaa miettiä valittamisen syvintä olemusta. Asioista, joille ei voi mitään (esim. tiet on huonoja, ruoka on erilaista kuin Suomessa, sataa, aurinko paistaa), on turha valittaa. Taas asioista, joille voi tehdä jotakin (kuski ajaa kuin hullu, palelee, ei oo tekemistä), kannattaa tehdä jotakin sen sijaan että kuluttaisi aikaa ja energiaa valittamiseen. Valittamalla saa aikaan negatiivisen ilmapiirin ryhmässä ja se on omiaan kohdan yksi tapahtuman edesauttamiseen.
Terveisin positiivisuuden lähettiläs Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)