Vittu! Obaman mumetsu!

Ei oo siis niinku totta! Päästii tännää käymää Obaman (se on se herrasmies joka on hyvin ruskettunu ja assuu siella valkosessa talossa jossai tuolla rapakon tuolla puolen) mumetsun luona. Haluttiinko ME sinne? Ei. Kysyttinkö meiltä? Ei.
No mutta Into (swahilin ope, nimettiin suomalaisella nimellä luonteen mukasesti) oli päättäny omin nokkineen että me iha ehottomasti halutaan päästä mummon luo, koska oha se melkonen julkkis näillä huudeilla. Taitaa olla kovin nimi sitte näitten juoksijoitten jotka silloin tällöin kirmailee olumpialaisissa ja jossai.
No nii. Tietenki se mumetsu, tuttavallisemmin mama Obama ei asu missää valtatien varrella vaan jossai iha pusikossa savimajojen keskellä helvetinmoisessa lukaalissa kahden kalkkunan ja parin aseistetun kytän vartoimana. Siispä sinne päästäksemme meidän suuniteltu reitti piteni yllätäen parilla tunnilla. Lisättäköön tähän että edes Into ei ollut kovinkaan varma missä mama majailee vaan vähä hakuammunnalla mentii ja tietenki kenialaisittain iha ilmottamatta.. kellekään.Ei meille, ei mamalle, ei edes muille opettajille (jotka oli siis mukana). Parasta oli ehkä se ku meijä mukaa änkes jotain paikallisia jotka kiitteli koko matkan meitä siitä että ME OLTIIN HALUTTU SINNE ( yeah right) ja että nyt ne pääsi sillä siivellä pällistelemään sitä emäntää.
Sitte ite asiaan. Mumetsu oli siis tosiaa parin vartion takana. Siellä se istuskeli puutarha jakkarassa valmiina kuin mikäkin näyttelypatsas. Ei siis tullut kovinkaa suurena yllätysenä vieraskirja, joka oli joku miljoonasivunen ja mihi piti tietty omat tiedot ja terveiset laittaa. Oliha siellä ”matkamuistomyymäläkin”. Melko rankasti brändätty mummeli.
Mumetsun kans vatkattiin kättä ja juteltiin pitkät ripsut swahiliksi ja oltiin ihan että sawasawa! Otettiin yhteiskuvia ja luonnollisesti jokaisesta kättelystä kuvat erikseen. Lahjaksi mamalle vietiin tietenki rahhaa. Ja lopuksi rukoiltiin pelastusta meidän syntisille ja Kakamegan yöelämässä ryvetetyille sieluille.
Huomas kyllä taas miten me suomalaiset suhtaudutaan tuollaseen ihmisten kotiin änkeemiseen eri tavalla ku nämä täkäläiset. Me oltiin viimeseen asti tuota reissua vastaan ja hävettiin silmät päästämme että lähtään jotaki ihmistä kattomaan ku jotaki näyttelyesinettä. Noh, häpeä vähän helpotti ku tajuttiin että siellä käy kaikki muutki tollot sitä mumetsua pällistelemässä. Mutta silti! Ällöttävää tuollanen ihmisten tuotteistaminen.

p.s. Reikä lattiassa –huussi oli vähän pettymys, mutta totta kai seki asiaan kuuluvasti merkattiin omaan reviiriin kuuluvaksi ja vieläpä sotkematta varpusparvella kinttuja.