Terkkuja Sirisiasta osa II

Ei oo paljoa kerrottavaa kyllä, ei voi muuta sanoa. Harjoittelu alkoi lopulta vastoin odotuksia vasta keskiviikkona tuossa paikallisella sairaalalla (joka tosin muistuttaa suomalaiseen silmään enemmänki tk:ta parilla vuodeosastolla höystettynä). Keskiviikko on viikon kiireisin päivä koska sillon on markkinapäivä nii ihmiset tulevat sillon kauempaaki tänne. Tuossa sairaalalla on siis lastenosasto, miestenosasto, synnytyssali (hahahah) ja naistenosasto sekä erinäisiä vastaanottoja: ”operaatiohuone”, ”itketyshuone” eli rokotushuone, ”lääkärinvastaanottoja”(joita vetää hieman korkeammalle koulutetut saikut), laboratorio, äitienvastaanotto… ja olikoha muuta.. apteekki.
Mennään sinne ysiksi, joskus siellä on jopa työntekijätki sillai työvalmiudessa. Useimmiten saadaan oottaa esim. ”lääkärinkiertoa” helpostikki puolesta tunnista tuntiin. Koska täällä harjoittelu ei oo ihan samanlaista kuin koto-suomessa nii meillä ei ole mitään ohjaajia tai mitään vaan kuupaillaan kuka missäkin ja milloinki. Yleensä siellä missä kuvittelemme olevan eniten tekemistä tai opittavaa. Aina silloin tällöin vaihetaan paikkaa ja tietty siinä paikkojen välillä kuupaillaan.
Täällä täytyy kyllä tottua siihen että potilat hoitaa suurimmaksi osaksi itsensä ja tai sitten läheiset hoitavat heidän. Hoitajat laittavat vaan lääkkeitä, kanyylejä, tikkejä yms. Koska on kyseessä vain pienen kylän sairaala, on potilaista oikeastaan melkeinpä puute. Ainakin ”operaatiohuoneessa”. Päivä saattaa helpostikki kulua ootellessa potilaita uhreiksi. Nii ja ”päivä” tarkoittaa maksimissaan neljää tuntia aivan mahottoman aherruksen keskellä.
Tietty ollaan jouduttu vahingossa ja tarkotuksella tekemäänki jotaki. Ainaki lapsien itkettäminen (rokottaminen) on ollu kovasti muodissa meidän kesken. Omaksi suosikiksi on kehkeytyny operaatiohuone iha jo pelkästään sen sedän takia joka siellä yleensä häärää. On nimittäin sellainen setä joka on jotenki uskomattoman viksu ja nerokas. Tässä luettelo ko. herran nerokkuuksista (mitä ei siis yleensä näe): aspiroidaan ku laitetaan jotain iv:sti tai im:sti, ei käytetäkään sitä lattialle pudonnutta ompeluneulaa enää, kerätään hei nuo tyhjät ja käytetyt nestepullot letkuineen pois ja ehkä kaikkein ylpein oon ollu siitä että hoksasi iha ite että pumpuli ei oo paras väline haavojen puhistukseen. Uskomaton mies.

No, mietitte varmaan jo että miten ihmeessä jaksetaan tätä kamalan raskasta työtahtia. Vastaus on että levätään kovasti ja luetaan kilpaa harlekiineja (myös ääneen) sekä satunnaisesti kuntoillaan. Nii ja tietty syödään säännölisesti kolme kertaa päivässä yllättävän suomalaisia ruokia, sillä mama Leena on opettanut näille kaikkia herkkuja kuten perunamuusin salat.

Pakko kirjoittaa rivi jos toinenki tästä sirkusapinana olosta. Täällä kun ollaan keskellä ei mittää, niin ihmiset ei vissii muka oo ikinä ennen nähnyt valkosta ihmistä. Ja kyttäävät siis ihan estottomasti. On harvinaisen ällöttävää ja ahistavaa ku jos omalla takapihalla ottaa aurinkoa tai tekee mitä sitten tekeekin nii aidan toisella puolella saattaa olla monipäinen yleisö vaan kyttäämässä ja osoittelemassa.. Oikeastaan joka paikassa mihi sitte meneeki löytyy kyllä yleisöä