torstai 26. marraskuuta 2009

Potilas parantunut hoidosta huolimatta

Vaikka aiheesta ei ole täällä blogissa kovin paljoa kerrottu, olemme suorittaneet täällä Keniassa ollessamme myös harjotteluja paikallisissa sairaaloissa.

Kakamegan sairaala oli iso sairaala, jossa oli leikkaussalejakin. Osastoilla haisi kamalalle ja poliklinikoilla oli väkeä kuin pipoa. Täällä Sirisiassa sairaala on pienempi. Avopuolella on jokunen klinikka, esim. odottaville äideille ja rokotuksille, vuodeosastoja on viisi: miehet, naiset, lapset, ante-natal ja post-natal. Potilaita on vaihtelevasti. Osastoilla on välillä melkein täyttä, välillä melkeen tyhjää. Avopuolella potilaita on lähinnä maanantaisin viikonlopun jäljiltä ja keskiviikkoisin markkinapäivän takia.

Hoitokäytännöt ovat aika kaukana siitä, mihin on itse tottunut. Kaikkea leimaa se, että on kaikesta pula. Alla listaa omituisuukista.

Mikä aseptiikka? Tyhjiä tippapulloja roikkuu ympäri osastoja ja letku, jonka pää on ollut auki huoneilmalle, voi olla vielä ihan hyvin käyttökelpoinen. Neulat ovat paljaana huoneilmalle ties kuinka kauan ja joskus (hoitajasta riippuen) niitä myös lämitään käsillä. Kesken haavahoitojen voi ihan hyvin käydä hakemassa tavaraa toiselta puolelta sairaalaa hanskat kädessä ja jatkaa sitten samoilla hanskoilla potilaan hoitamista. Joissakin asioissa ollaan ihmeellisen epäjohdonmukaisia, niin kuin ei ymmärrettäisi miksi joitakin asioita tehdään. Esimerkiksi pistettäessä käytetään pirtua ihon puhdistamiseen. Kun annetaan eläviä rokotteita, ei käytetä pirtua (mikä on ihan oikein), mutta ihoa pyyhitään silti kuivalla pumpulilla, että se puhdistuisi.

Haavahoidot. Kaikkien haavojen puhdistamiseen käytetään pumpulia, vaikka siitä jäisikin puolet haavaan. Lisäksi haavasidokset ovat yleensä samanlaisia: Betadinella tai pirtulla kasteltu puuvillataitos teipataan haavan päälle ja vaihdetaan parin päivän välein. Sama hoito siis, oli sitten pintanaarmu tai infektoitunut iso avohaava.

Työajat. Sairaalan henkilökunnan työajat eivät ole vielä selvinneet meille. Töihin he tuntuvat valuvan tipotellen joskus 9 maissa. Kesken päivän käydään työvaatteet päällä kylillä tai kotona syömässä. Siitä, mihin aikaan porukka sieltä lähtee kotiin, ei ole meillä mitään tietoa. Ainakin iltaisin sairaalan henkilökunnan (tai sen miespuoliset jäsenet) voi tavata kapakassa. Jos päivällä ei ole paljon potilaita, niin henkilökunta näyttää lorvailevan ja pyörittelevän peukaloitaan.

Opiskelijat. Täkäläiset opiskelijat ovat kovin oma-aloitteisia ja tuntuu, että he tekevät omin päin melkein mitä vaan. Tällaiselle, joka on tottunut siihen että pitää tietää mitä tekee, ennen kuin tekee ja olla varma että osaa, tämä kulttuuriero on aika sokeeraava. Tuntuu, että meiltäkin odotetaan varmaan samanlaista aktiivisuutta, mutta se on aika vaikeaa kun ei osaa täkäläisiä toimintatapoja eikä ole välttämättä yhtään yhteistä kieltä potilaan kanssa.

Lääkehoito. Ainakin vuodeosastolla kaikki potilaat tuntuvat saavan samoja antibiootteja. Kauhean tarkkoja ei olla siitä, kenelle antibiootteja annetaan. Hoidetaan vaan kliinisen kuvan perusteella eikä edes katsota tulehdusarvoja. Minulla oli jaloissa ihottuma, niin sitä olisivat halunneet hoitaa sairaalalla suonensisäisillä kortisoneilla, suonensisäisillä antihistamiineilla ja suun kautta otettavilla antibiooteilla (siltä varalta että JOS se sittenkin on tulehdus, vaikka oltiin sitä mieltä että allergiaa se on). Yleensä jos ei tiedetä mikä potilasta vaivaa, niin annetaan malarialääkitys. Lääkkeiden antotavat ovat myös moninaiset… Surutta sekoitellaan samaan ruiskuun vähän sitä sun tätä ja annetaan suoraan suoneen. Potilaat monesti haluavat itse pistoksen, eivät ilman sitä usko että olisi hoidettu oikein.

Hoitajan rooli. Tässä maassa on iso lääkäripula, joten hoitajatkin tekevät täällä diagnosointia ja määräävät lääkkeitä. Tuossa Sirisia District Hospitalissa ei esimerkiksi ole yhtään lääkäriä, vaikka siellä daktarin (=lääkäri) vastaanottoa pidetään. Vähän korkeammin koulutetut hoitajat toimivat surutta lääkärinä. Täkäläisten opiskelijoiden mielestä Suomessa on tosi helppoa olla hoitajana kun ei tarvitse kuin tehdä mitä lääkäri käskee. Helppoahan se aina Suomessa onkin se hoitaminen, niin kuin heinän teko.

Omaiset. Kun potilas on vuodeosastolla, niin hoitamassa on yleensä omainen tai pari. Ne ruokkivat potilaita ja käyttävät vessassa ja hoitajat saavat keskittyä ”oikeisiin töihin”.

Maksaminen.Täällä sairaalahoidosta maksaa melkeen kaikki. Alle viisivuotiaiden hoito, HIV-testit ja lääkitys siihen on ilmasta, melkeen kaikki muu maksaa. Potilaiden pitää ostaa ite jopa kanyylit, joiden kautta lääkkeet annetaan. Nyt tuosta Sirisian sairaalasta on melkeen kaikki lääkkeet loppu, niin osastoilla olevat potilaat ostaa itselleen iv-lääkkeitä. Monesti ihmiset jättää tulematta sairaalaan ennenku on ihan pakko, kun ei ole varaa ostaa lääkkeitä eikä maksaa hoidosta. Maksut ei oo mitään meidän mittapuulla suurensuuria (esim. malariatesti 30 senttiä), mutta ihmiset on tosi köyhiä.

2 kommenttia:

  1. Ja taas sitä on hivenen tyytyväisempi, että on syntynyt Suomen terveydenhuollon pariin ;) pitäkäähän lippu korkeella <3

    VastaaPoista
  2. Tänään sain herkutella kolmen kirjoituksen verran tyttärien kuulumisilla Keniasta. Todella mielenkiintoista ja virkistävää tekstiä kaikki. Näin Kenia teitä kasvattaa...

    Kotiinlähtöpäivä uhkaavasti lahestyy :)

    - Äitiliini-

    VastaaPoista